Tero Kanerva

SOTE-alan Yrittäjä / Nuoriso- ja Vapaa-ajan Ohjaaja

Olen 47-vuotias Pöytyäläinen SOTE-alan yrittäjä. Aloitin työskentelyn lastensuojelun parissa 2009 laitostyöskentelystä ja siirtyen vuonna 2014 avohuollon puolelle, jolloin aloitin SOTE-alan yrittäjänä. Sydäntäni lähellä on vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten tukeminen sekä tietenkin lasten ja nuorten hyvinvointi.

 

#101

Kuka on Tero Kanerva?

Lähellä sydäntä

Tällä hetkellä haluan olla täysillä mukana yhteiskunnan asioissa ja saada mahdollisuuden vaikuttaa niihin. ”Meidän Suomi” on kovaa vauhtia ajautumassa karikkoon, joka koskettaa varsinkin vähävaraisia, lapsiperheitä ja pienyrittäjiä.

Pidän tärkeänä kestävän talouden näkökulmaa ja varsinkin meidän pitää ottaa aina huomioon veronmaksajan näkemys. Talouden tasapainottaminen ja ajattelu taloudellisuudesta ovat minulle yritysmaailmasta tuttuja ja näitä asioita tulen myös jatkossa viemään eteenpäin.

Yrittäjyys on tämän yhteiskunnan vetovoima. Ilman rohkeita yrittäjiä emme saa taloutta tasapainottumaan, emmekä saa työllisyyslukuja nousemaan. Yrittäjät tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen, jotta saamme uusia työpaikkoja ”Meidän Suomeemme”. Tehkäämme helpommaksi yrittäjille ja yrittäjyyteen tarkoitettujen tukien ja tiedon hakeminen. Olen itse käynyt lävitse tämän viidakon, johon yrittäjältä palaa turhan paljon aikaa, vaikka sen ajankin voisi käyttää yrityksen kehittämiseen.

Miksi LiikeNyt?

Koen, että poliittinen pelikenttä on erkaantunut liikaa tavallisen Suomalaisen arjesta. Valtapuolueet ovat alkaneet vetämään linjaansa liian kireälle ja näkyvissä on ainoastaan oma linja eikä yhteistä linjaa. Tässä pelissä on unohtunut tavallisen kansalaisen etu. Kansalaiset ovat omine ajatuksineen keskellä poliittista pelikenttää, johon heillä ei tällä hetkellä ole juurikaan vaikutusvaltaa. Jokainen meistä arvostaa tavanomaisia asioita ja haluaa arjen sujuvan mutkattomasti ja Suomea kunnioittaen. LiikeNyt on mahdollisuus kansalaisen äänen esille tuomisessa ja jokaisen kuulemisessa. Ole sinä se, joka tekee historiaa ja muuttaa meidän yhteiskuntamme politiikan kansalaisia arvostavaksi politiikaksi.

Koulutus

Koulutukseltani olen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, seikkailukasvattaja, rikos- ja riita-asioiden sovittelija. Olen myös käynyt johtamisen perusopinnot sekä muita lyhyempiä koulutuksia liittyen mielenterveyteen ja lastensuojeluun.

Luottamustehtävät

Luottamusmies 2015-2016. Työsuojelutoimikunta 2014-2015. Rikos- ja riita-asioiden sovittelija 2011-2015.

Sanottua Terosta

Tero oli omaohjaajani, kun mut oli otettu huostaan teini-ikäisenä. Hän oli aina jämäkkä, ja piti periaatteistaan kiinni. Se aiheutti joissain meistä sijoitetuista silloisista nuorista kapinallisen vastareaktion, myös minussa alkuun. Me nimittettiin Teroa paholaiseksi, vaikka ei se oikeasti sitä ollut. Tosiasiassa Tero selkeästi välitti meistä kaikista, ja halusi meille kaikille vain parasta. Lisäksi jämäkkyydestään huolimatta Tero myös selkeästi osasi joustaa ja laajentaa maailmankuvaansa, ja oli reilu.

Olen muunsukupuolinen, ja meikäläisen tuskailut identiteetin kanssa alkoivat tuolloin teini-iässä. Mä olin siinä kohti ihan pihalla kaikesta, kun aivot yritti hormonihärdellin keskellä kasvaa. Tero kertoi ettei sillä ollut mitään erikoisosaamista transteinien suhteen. Ja eikä varmaan varsinkaan keskittymishäiriöisestä, traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivästä transteinistä. Mut Tero jotenkin vaan mukautu, oppi ja opetti. Meikän oli turvallista ettiä itteään."

Teet työtä suurella sydämellä ja olet sitoutunut työhön. Välität ihmisistä. Toimit asiakaslähtöisesti ja joustat asiakkaan parhaan huomioiden. Toisinaan omia kuluja ja vaivannäköä pohtimatta. Olet empaattinen. Toisaalta osaat erottaa ja pitää erillään omat ja toisten tunteet. Teet hyvää yhteistyötä ja pidät vastuutyöntekijän ajan tasalla asiakkaan kuulumisista informoimalla käänteistä ajantasaisesti. Olet huumorintajuinen ja luot positiivista henkeä ja ilmapiriä asiakkaan ympärille sekä kaikenlaisiin tilanteisiin synkilläkin hetkillä. Olet suora ja rehellinen asiakkaalle, hänen ympärillään oleville eri tahoille ja myös vastuutyöntekijälle. Osaat antaa palautetta rakentavasti. Olet sosiaalinen, auttavainen ja luot verkostoja. Ihmissuhteet ovat Sinulle tärkeitä. Toisaalta tuot näkemyksesi esiin pelkäämättä niiden esittämisen seurauksia. Hyödynnät käytännöllisyyttäsi. Olet rohkea. Luotat itseesi.

Olet heti tai lähes heti tavoitettavissa, kun tilausta ollaan valmistelemassa, tekemässä tai tarkistamassa. Olet nopea ja tehokas tarjouksen laatimisessa ja palvelun tarjoamisen aloittamisessa. Olet tarkka raha-asioissa ja pidät kustannukset mielessä sekä selvität aktiivisesti keinoja parempaan taloudellisuuteen. Sinulle on tärkeää luoda ja ylläpitää yrityksessä positiivinen työkulttuuri. Olet empaattinen. Olet luova, innostunut ja idearikas. Uskot itseesi ja työntekijöihisi ja lähdet toteuttamaan innokkaasti uusia ideoita käytännössä. Säännöstenmukainen ja eettinen yritystoiminta kuuluvat arvoihisi ja periaatteisiisi. Olet sosiaalinen ja luot verkostoja. Autat muita. Uskot ihmisistä hyvää ja vaikka koet joskus pettymyksiä, positiivinen asenteesi ei katoa. Ihmissuhteet ovat Sinulle tärkeitä ja pystyt korjaamaan tilanteita ja pääsemään yli pettymyksistä. Hyödynnät käytännöllisyyttäsi. Olet rohkea ja sinnikäs. Luotat itseesi ja yritykseesi. Olet luotettava ja rehellinen ja odotat näitä ominaisuuksia myös työntekijöiltäsi. Arvostat työntekijöitäsi ja yrityskumppaneitasi.

Tutustuin Teroon ensimmäisen kerran hänen ollessaan toimitusjohtajana Vasp Oy:ssa. Olin tulossa uutena työntekijänä laajentamaan toimintaa uudelle alueelle. Persoonana Tero on helposti lähestyttävä – keskustellessa huomaat nopeasti, että hän on aidosti kiinnostunut sinusta ihmisenä. Työnantajana ja esimiehenä luottamus on ollut alusta alkaen ja se on pitänyt tähän päivään asti. Tero on suora ja rehellinen ihminen, joka sanoo asiat niin kuin ne ovat, mutta se ei tarkoita etteikö hän olisi myös inhimillinen. Terolla on hieno taito inspiroida ihmisiä läsnäolollaan ja sillä, että on kiinnostunut sinusta ja asiastasi. Pidän Teroa tekijänä, joka ennemmin alkaa työstämään ongelmia kuin voivottelee ja toivoo jonkun muun tarttuvan asiaan. Tietotaito ja kiinnostus monipuolisesti erilaisista asioista, kyky saattaa asiat loppuun asti sekä tahto tehdä hyvää tekevät hänestä luotettavan ihmisen. Jämäkän kaverin kuoren alla löytyy myös valtavasti huumorintajua ja lämpöä.

Blogi

Kuka on Tero Kanerva?

Olen 47-vuotias Pöytyäläinen SOTE-alan yrittäjä. Aloitin työskentelyn lastensuojelun parissa 2009 laitostyöskentelystä ja siirtyen vuonna 2014 avohuollon puolelle, jolloin aloitin SOTE-alan yrittäjänä. Sydäntäni lähellä on vähävaraisten

Lue lisää »

Liike on vaihtoehto vanhoille puolueille

Suomen talous ei ole kasvanut 15 vuoteen, valtion velka on samaan aikaan lähes kolminkertaistunut, koulutustaso on tippunut ennätysajassa OECD -maiden kärjestä keskikastiin, sosiaali- ja terveydenhuolto on rapautunut.

Siinä muutamia esimerkkejä kuinka suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivet ja rahoituspohja ovat päässeet rapautumaan vanhojen puolueiden käsissä. Vanhat puolueet keskittyvät pysymään vallassa, ei kehittämään yhteiskuntaa. Tätä varten me tarvitsemme muutoksen.

Liike Nyt on vaihtoehto vanhojen puolueiden politiikalle. Liikkeen tavoitteena on ajaa muutosta, jolla saadaan Suomen talous ja hyvinvointi kasvuun. Me ajamme rohkeita muutoksia, jotta nykyinen suunta saadaan muutettu ja voimme kirjoittaa Suomen menestystarinan jatko-osan.

Kansalaisten laaja osallistuminen politiikkaan on toimivan demokratian edellytys. Liike on vaikuttamiskanava, jonka tavoitteena on lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua politiikkaan ja vaikuttaa päätöksentekoon. Politiikan tulee 2000-luvulla olla avointa ja selkeää.

Painotamme asiantuntijoiden roolia poliittisessa prosessissa. Rakentava keskustelu perustuu tosiasioihin ja tutkittuun tietoon. Maan edun kannalta tulisi valita paras vaihtoehto oli se sitten vasemmalta, oikealta tai keskeltä. Liike tekee politiikkaa asiat, ei ideologiat edellä.

Liike tuo uudenlaisen tavan tehdä politiikkaa ideologiseen ja vastakkainasettelua korostavaan poliittisen ilmapiiriin. Tämä luo parhaan lähtökohdan avoimelle ja toimivalle demokratialle. Tämä luo parhaan edellytyksen sille, että kansalaisten hyvinvointi ja maan etu palaa politiikan päämääräksi.

Liikkeen kuusi perusperiaatetta

  • Jokaisesta on pidettävä huolta
  • Markkinatalous on toimiva tapa kehittää yhteiskuntaa, kunhan sen säännöt ovat reilut
  • Ilmastonmuutos on totta ja päätökset on tehtävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla
  • Yrittäjyys on tehokkain tapa tehdä asioita, jos sille annetaan tilaa
  • Yksilön arvostaminen
  • Eurooppa-myönteisyys

Koko Suomen Liike

Liikkeen jäsenjärjestöihin kuuluu tällä hetkellä lähes 50 paikallisyhdistystä, 8 piirijärjestöä sekä naisten, nuorten ja ruotsinkielisten valtakunnalliset liittojärjestöt. Yhdistyksiä on ympäri maata. Uusia yhdistyksiä perustetaan jatkuvasti jäsenmäärämme kasvaessa päivittäin.

Lue lisää LiikeNyt:in tavoitteista